TOIMINTAKERTOMUSTIIVISTELMÄ 1996-2008

Baltic Circle on vapaamuotoinen, henkilökohtaisiin kontakteihin perustuva verkosto Itämeren alueen teattereiden ja teatterintekijöiden välillä. Siitä on muodostunut merkittävä kansainvälisen teatteriyhteistyön tekijä koko Suomessa. Se on toiminut myös luontevana linkkinä Baltian maiden ja Pohjoismaiden teatterimaailmojen välillä. Baltic Circle on vuosien aikana työllistänyt satoja teatterialan freelancer työntekijöitä. Hankkeen taustayhteisönä on helsinkiläinen Q-teatteri ry.

Vuonna 1996 alkaneen Baltic Circle -hankkeen tuloksina on viisi kertaa järjestetty kansainvälinen teatterifestivaali Suomessa (2000, 2003, 2005, 2007 ja 2008). Seitsemäntoista kertaa on Baltic Circle ollut viemässä suomalaista teatteria ulkomaille. Viennin vetoavuksi on räätälöity kahdesti ulkomaisille teatterivieraille suomalaisen teatterin katselmus, Finnish Case (2001, 2003). Baltic Circle on ollut osatuottajana kymmenessä kansainvälisessä yhteistuotannossa (1999-2008). Festivaali- ja esitysvierailuiden sekä yhteistuotantojen lisäksi hanke on käytännössä koulutusta, näytelmien kääntämistä ja lukuteatteria, taiteilijavaihtoa ja festivaalitapaamisia.

1996

kesäkuu
Ensimmäiset tutustumismatkat Tanskaan, Ruotsiin, Viroon ja Venäjälle
lokakuu
Von Krahli Teaterin (Viro) ”Eesti mängud. Pulm” esitetään Helsingissä

1997

helmikuu
Ensimmäinen yhteistapaaminen Helsingissä, 14 osallistujaa, isäntänä Q-teatteri
huhtikuu
* Q-teatterin ”Kellari” esitetään Tallinnassa Pohjoismaisella Kulttuurifestivaalilla
(yhteistyössä Von Krahli Teater)
* Q-teatterin ”Kellari” esitetään Pietarissa
(Baltic International Festival Centerin kutsumana osana ”Monocle” teatterifestivaalia)
elokuu
* Monplaisir Teatr/Igor Larin (Venäjä) esiintyy (”Buratino”, ”X”) ja kouluttaa Helsingissä
* Formalny Teatrin (Venäjä) ”Orlando Furioso” esitetään Helsingissä
(yhteistuotanto Kulttuuriasiainkeskuksen kanssa)
lokakuu
Toinen yhteistapaaminen Riiassa, Latviassa, 15 osallistujaa
(yhteistyössä Latvian Uusi Teatteri-instituutti / ”Homo Novus” -festivaali)
marraskuu
Q-teatterin ”Kellari” esitetään Tukholmassa
(yhteistyössä Nya Pistolteatern ja Finska institutet)

 1998

helmikuu
Rahoitusyhteistyö käynnistyy (EU ja pohjoismaiset rahastot) Kaleidoskop Teatretin, Tanska ja Nya Pistolteaternin, Ruotsi kanssa
kesäkuu
* Kolmas yhteistapaaminen Rakveressa, Virossa, 15 osallistujaa
(yhteistyössä Estonian Stage Productions / ”Baltoscandal” -festivaali)
* Q-teatterin ”Kalevala” esitetään ko. festivaalilla
elokuu
Vasilin saaren Satiiriteatterin (Venäjä) ”Tanja Tanja” esitetään Helsingissä
(yhteistuotantona Helsingin Juhlaviikkojen kanssa)
lokakuu
Neljäs yhteistapaaminen Pietarissa, Venäjällä, 19 osallistujaa
(yhteistyössä Baltic International Festival Center / ”Baltic House” -festivaali)

1999

helmikuu
Rahoitusyhteistyö (EU ja pohjoismaiset rahastot) Kaleidoskop Teatretin, Tanska,
Nya Pistolteaternin, Ruotsi sekä Kulturetage Oldenburgin, Saksa kanssa
huhtikuu
Viides yhteistapaaminen Helsingissä, 42 osallistujaa, isäntänä Q-teatteri
(Informal European Theatre Meetingin aikana - yhteistyössä Teatterin Tiedotuskeskus/Tinfo)
toukokuu
Skandinaavisen teatterin minifestivaali / BC-festivaalin kenraaliharjoitus, osa 1: Nya Pistolteaternin (Ruotsi) ”Häng Dom Högt”, Kaleidoskop Teatretin ”Drengen i Hækken” ja Neanderin (Tanska) ”Mike Attack” esitetään Helsingissä
(yhteistyössä Helsingin kulttuurilautakunta)
kesäkuu
Teatteri Venuksen ”Särjen ääni” ”Solznevorot” -festivaalilla Pietarissa
(yhteistyössä Formalny Teatr ja Baltic International Festival Center)
heinäkuu
Heikki Kujanpään näytelmän “Miehen 2 viettiä” kääntäminen ruotsiksi
elokuu
* Balttilainen teatteri / BC-festivaalin kenraaliharjoitus, osa 2: Jaunais Rigas Teatrisin (Latvia) ”Räätälin juhannus” ja Oskaro Korshunovo Teatrasin (Liettua) ”Kesäyön unelma” esitetään Helsingissä
(yhteistyössä Helsingin Juhlaviikot)
* Kuudes yhteistapaaminen Helsingissä, 36 osallistujaa, isäntänä Q-teatteri
(Baltic Circle 2000 festivaalin sisällön suunnittelu)
syyskuu
kansainvälisen ”Leporello”-työryhmän kokoaminen Helsingissä
(yhteistyössä Kulturetage Oldenburg, Saksa)
lokakuu
Teatteri Venuksen ”Särjen ääni” ”Homo Novus” -festivaalilla Riiassa
(yhteistyössä Latvian Uusi Teatteri-instituutti)
marraskuu
* Teatteri Venuksen ”Särjen ääni” ”Mare Balticum” -festivaalilla Oldenburgissa
* ”Leporello”-tuotannon ensimmäiset julkiset työnäytteet ”Mare Balticum” -festivaalilla
(yhteistyössä Kulturetage Oldenburg)
* Q-teatterin ja venäläisen Monplaisir Teatrin yhteistuotannon ”Varastettu kuu” ensi-ilta,
N. Gogolin novellien pohjalta dramatisointi ja ohjaus: Igor Larin
joulukuu
Latvialaisen Rudolfs Blaumaniksen näytelmän “Räätälin juhannus” kääntäminen suomeksi

2000

tammikuu
Kansainvälinen ”Baltic Circle” -teatterifestivaali Helsingissä 21.-30.1.
yhteistyössä 16 teatteria kahdeksasta maasta, 38 esitystä, viisi taidenäyttelyä, kolme kansainvälistä työpajaa, kaksi klubia, viisiosainen keskusteluseminaari, jonka pohjalta julkaistiin neljä festivaalilehtistä (yhteistyö Helsinki - Euroopan kulttuurikaupunkisäätiö)
helmikuu
Venäläisen Jevgeni Grishkovetsin näytelmän “Talvi” kääntäminen suomeksi

2001

tammi-helmikuu
* Baltic Circle -projektin toisen vaiheen, Stage # 2 (2001-2003) käynnistys
(yhteistyö Helsingin Kulttuuriasiainkeskus)
* Yhteistuotanto virolaisen Von Krahli Teaterin kanssa; ”Connecting People”, ohj. Erik Söderblom
maaliskuu
”Tarvitaan jumala” -runomonologi esitetään ”Monocle”-festivaalilla Pietarissa
kesäkuu
Q-teatterin ”Neiti Julie” esitetään Klaipedassa, Liettuassa ”Riba”-festivaalilla
elokuu
Virolaisen Von Krahli Teaterin ”Connecting People” (yhteistuotanto) esitetään Helsingissä
marraskuu
”Finnish Case” - suomalaisen teatterin (15 esitystä) katselmus ulkomaisille vieraille (40 henkeä), yhteistyössä Teatterin Tiedotuskeskuksen kanssa
joulukuu
Erik Söderblom ja Jukka Hytti osallistuvat SEAS-hankkeen ensimmäiseen suunnittelukokoukseen Tukholmassa (yhteistyö Intercult, Ruotsi)

2002

huhtikuu
Juha Lehtolan näytelmän ”Loppuun asti lystikkäät” kääntäminen englanniksi (”Exit Laughing”)
(yhteistyö Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskus)
toukokuu
”Uuden teatterin työpaja” Tallinnassa, vetäjinä Minna Vainikainen, Zarkus Poussa
(EAKR:n Interreg IIIA:n tuki)
kesäkuu
* Tanssiteatteri Raatikon ”Anna Pavlova” esitetään ”Theatre Island” -festivaalilla Pietarissa
* Teatteri Takomon ”Vanja-eno” vierailee ”Baltoscandal”-festivaalilla Rakveressa, Virossa
(EAKR:n Interreg IIIA:n tuki)
* Kajaanin kaupunginteatterin ”Huutavan ääni korvessa” esitetään kahdesti ”Theater der Welt” -festivaalilla Düsseldorfissa, Saksassa
(yhteistyössä D:n suomalaisen teatterin ystävät)
heinäkuu
PerformanceSirkus esiintyy ”MOST2002”-festivaalilla Szczecinissä, Puolassa
syyskuu
* Tshekkiläis-venäläisen Teatr Novogo Frontan ”Primary Symptoms of Name Loss” Helsingissä (yhteistyö Helsingin Juhlaviikot)
* Latvialaisen Inga Ábelen ”Tummat peurat” -näytelmän kääntäminen suomeksi
lokakuu
* Yhteistuotanto virolaisen Von Krahli Teaterin kanssa; ”Sünnipäev-Syntymäpäivä”, ohj. Minna Vainikainen, valosuunn. Tuukka Toijanniemi, es. Zarkus Poussa (EAKR:n Interreg IIIA:n tuki)
* EU:n Kulttuuri2000-ohjelman rahoitusanomuksen jättö yhdessä saksalaisen Transeuropa-festivaalin, tanskalaisen Kaleidoskop Teatretin ja ruotsalaisen Teater Tribunalenin kanssa
marraskuu
* Kajaanin kaupunginteatterin ”Huutavan ääni korvessa” esitetään kahdesti ”Nordic Scene” -festivaalilla Brüsselissä, Belgiassa yhteistyössä Kuninkaallisen flaamilaisteatterin kanssa.
* Klockrike Teaternin ”FouRou” ”Teaterfestival för unga” -festivaalilla Trollhättanissa, Ruotsissa
joulukuu
Minna Vainikainen ja Taisto Oksanen osallistuvat SEAS-suunnittelukokoukseen Tukholmassa (yhteistyö Intercult, Ruotsi)

2003

huhti-kesäkuu
* kansainvälinen yhteistuotanto ”Blue Moon” (Saksa, Sveitsi, Suomi, Norja) Transeuropa-festivaalin ja teatteri Plasman kanssa; ensi-ilta Hildesheimissa 12.6.2003
toukokuu
* Kajaanin kaupunginteatterin ”Woyzeck” ”New Drama Action” -festivaalilla Vilnassa, Liettuassa
heinäkuu
PerformanceSirkus esiintyy ”MOST2003”-festivaalilla Szczecinissä, Puolassa
elokuu
Taisto Oksanen, Minna Vainikainen ja Jukka Hytti osallistuvat SEAS-tuotantokokoukseen Gdanskissa, Puolassa (yhteistyö Intercult, Ruotsi ja Baltic Sea Culture Centre, Gdansk)
syyskuu
* Puolalainen Przemyslav Wasilkowski esittää monologinsa ”Lamenti Dr. Faust” Helsingissä (yhteistyössä Teatterikorkeakoulu ja Lainsuojattomat-festivaali)
* Kajaanin kaupunginteatterin ”Woyzeck” ”Homo Novus” -festivaalilla Riiassa, Latviassa
* yhteistuotanto Taksojuhid-Taksirengit Von Krahli Teaterin kanssa (Viro, Suomi); ensi-ilta sekä Tallinnassa syyskuussa että Helsingissä marraskuussa 2003. Näyttelijä Asko Sahlman, lavastaja Pekka Korpiniitty, näytelmäkirjailija Jussi Niilekselä (EAKR:n Interreg IIIA:n tuki).
marraskuu
Kansainvälinen ”Baltic Circle” -teatterifestivaali Helsingissä 21.-30.11. mukana 11 esitystä kahdeksasta maasta, elokuvia ja videoita neljästä maasta, kansainvälisen yhteistuotannon avoin harjoitus, yhdeksän klubia, neliosainen keskusteluseminaari, jonka pohjalta julkaistiin neljä festivaalilehtistä, kolme lukuteatteritapahtumaa, teatterivalokuvanäyttely. Festivaalin avasi 21.-23.11. suomalaisen nykyteatterin katselmus ”Finnish Case”; ulkomaisille teatterivieraille (43 henkilöä) esiteltiin pääkaupunkiseudun syksyn satoa (yhteistyö Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskus)
joulukuu
Baltic Circlen ja venäläisen Formalny Teatrin yhteistuotanto ”Dostoyevsky Trip” käynnistyy.

2004

tammi-helmikuu
* Baltic Circle -projektin kolmannen vaiheen käynnistys (yhteistyö Helsingin Kulttuuriasiainkeskus)
helmikuu
* Taiteellisen johdon osallistuminen Latvian Showcaseen, yhteistyöneuvottelut
toukokuu
* Kansainvälinen EU-seminaari / DramArk-hankkeen esittely Vilnassa, Liettuassa, 15 osallistujaa
(yhteistyö New Drama Action -festivaali)
kesäkuu
* Yhteistapaaminen / DramArk-hanke Rakveressa, Virossa, 18 osallistujaa
(yhteistyö Baltoscandal-festivaali, Rakveren teatteri)
* Von Krahli Teaterin, Näyttelijäosuuskunta Koitoksen ja Baltic Circlen yhteistuotanto ”Taksirengit-Taksojuhid” esitetään Uuden draaman festivaalilla Wiesbadenissa, Saksassa
elokuu
* Von Krahli Teaterin, Näyttelijäosuuskunta Koitoksen ja Baltic Circlen yhteistuotanto ”Taksirengit-Taksojuhid” esitetään Tampereen Teatterikesän kansainvälisessä ohjelmistossa
* Yhteistapaaminen / DramArk-hanke Tampereella, Suomessa, 6 osallistujaa
(yhteistyö Tampereen Teatterikesä)
lokakuu
* EU:n Kulttuuri2000-ohjelman rahoitusanomuksen jättö (DramArk) yhdessä liettualaisen Teatterin Tiedotus- ja koulutuskeskuksen (www.theatre.lt) ja norjalaisen BIT-Teatergarasjenin (www.bit-teatergarasjen.no) kanssa
joulukuu
* Von Krahli Teaterin, Näyttelijäosuuskunta Koitoksen ja Baltic Circlen ”Taksirengit-Taksojuhid” yhteistuotannon TV-version ensiesitys Yle TV 2:ssa

2005

tammi-helmikuu
* Von Krahli Teaterin, Näyttelijäosuuskunta Koitoksen ja Baltic Circlen yhteistuotanto ”Taksirengit-Taksojuhid” esitetään Hämeenlinnassa, Espoossa ja Turussa
maalis-huhtikuu
* Alustavat rahoitusneuvottelut Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskuksen ja Opetusministeriön kanssa teatteribiennaalin luomiseksi vuodesta 2007 alkaen
toukokuu
* Kansainvälisen yhteistuotannon ”Rikos ja rangaistus” aiesopimuksen tekeminen Vilnassa, Liettuassa
(yhteistyö New Drama Action -festivaali)
elokuu
* Yhteistapaaminen liettualaistuottajan kanssa Tampereella, Suomessa / ”Rikos ja rangaistus”
(yhteistyö Tampereen Teatterikesä)
lokakuu
* Verkkolehti DramAgoran ensimmäinen numero ilmestyy uusituilla kotisivuilla
(yhteistyö Homo Novus -festivaali Riiassa, Latviassa)
marraskuu
Kansainvälinen ”Baltic Circle” -teatterifestivaali Helsingissä 18.-26.11. Mukana 20 esitystä kahdeksasta maasta, elokuvia Latviasta ja Norjasta, nykytaidetta Serbiasta ja Sloveniasta, neliosainen keskusteluseminaari, jonka pohjalta julkaistiin verkkolehti DramAgoran toinen numero, kolme lukuteatteritapahtumaa.
(yhteistyö Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskus)
* Verkkolehti DramAgoran toinen numero ilmestyy uusituilla kotisivuilla

2006

tammi-helmikuu
* Verkkolehti DramAgoran toinen numero ilmestyy
* Kansainvälisen yhteistuotannon ”Sad Songs from the Heart of Europe” harjoitukset ja ensimmäinen työnäyte Vilnassa, Liettuassa (yhteistyö Audronis Liuga Production as the branch of T&CI&EC)
* Theorem-kokous Berliinissä, liettualais-suomalaisen yhteistuotannon ”Lithuanian Day” käynnistysrahoituspäätös (yhteistyö Audronis Liuga Production, Todellisuuden Tutkimuskeskus, Cezario Grupė)
* Houkkien ”Vaeltaja” Bergenissä, Norjassa (yhteistyö BIT-Teatergarasjen)
huhtikuu
* Q-teatterin ”Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä” ja Anders Härmin ”Be Drunk, Be Very, Very Drunk” vierailevat Bergenissä, Norjassa osana ”Baltic Circle presents” -viikonloppua (yhteistyö BIT-Teatergarasjen)
* Valkovenäläinen teatteriryhmä Free Theatre vierailee Q-teatterissa kollaasinäytelmällään ”Us.Bellywood” (yhteistyö Ryhmäteatteri)
toukokuu
* Kansainvälisen yhteistuotannon ”Sad Songs from the Heart of Europe” toinen ja kolmas työnäyte Brysselissä, Belgiassa sekä Vilnassa, Liettuassa / New Drama Action -festivaali (yhteistyö Audronis Liuga Production as the branch of T&CI&EC, KunstenFESTIVALdesArts)
* DramArk-hankkeen (EU) Masterclass kokoontuu Vilnassa / New Drama Action –festivaali
* Liettulais-suomalaisen yhteistuotannon ”Lithuanian Dayn” sekä Todellisuuden Tutkimuskeskuksen ”Dreaming” esitetään yhteisnäytöksenä Vilnassa, Liettuassa (yhteistyö Audronis Liuga Production, New Drama Action –festivaali)
kesä-heinäkuu
* DramArk-hankkeen (EU) Masterclass kokoontuu Rakveressa, Virossa / Baltoscandal-festivaali * Verkkolehti DramAgoran toinen ja kolmas numero ilmestyvät elokuu
* Von Krahli Teaterin (Viro) ja Baltic Circlen (Suomi) yhteistuotanto ”Jäniksen vuosi” vierailee Helsingissä / Juhlaviikot
* Kansainvälisen yhteistuotannon ”Sad Songs from the Heart of Europe” neljäs työnäyte Helsingissä (yhteistyö Helsingin Juhlaviikot, Audronis Liuga Production as the branch of T&CI&EC, KunstenFESTIVALdesArts)
syyskuu
* Kansainvälisen yhteistuotannon ”Sad Songs from the Heart of Europe” Ensi-ilta Vilnassa Sirenos-festivaalilla (yhteistyö Audronis Liuga Production as the branch of T&CI&EC, KunstenFESTIVALdesArts, Helsingin Juhlaviikot) marraskuu ”Finnish Case / Mobile.Theatre” - suomalaisen teatterin katselmus ulkomaisille vieraille (BC: 40 henkeä, IETM: 400 henkeä), yhteistyössä Teatterin Tiedotuskeskuksen ja IETM:n vuosikokouksen kanssa

2007

tammi-huhtikuu
*Rahoitusneuvottelut Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskuksen ja Opetusministeriön kanssa säännöllisen, jokavuotisen festivaalin luomiseksi
*Sopimus yleiseurooppalaisesta yhteistuotantoproduktiosta saksalaisen Rimini Protokollin ”Call Cutta in a Box”-esityksen tuottamiseksi. Suomen osatuottajina yhteistyössä Baltic Circle ja Helsingin juhlaviikot. Esityksen ensi-ilta Berliinissä, Mannheimissa ja Zürihissä 1.4.2008 ja Suomen ensi-ilta Baltic Circlen aikana 2008. (Hankkeen pääjärjestäjä Hebbel-Theater Berlin ja muut osajärjestäjät: Nationaltheater Mannheim, Schauspielhaus Zürich, Camp X Copenhagen, Kunsten Festival des Arts Brussels, 104 Paris, HAU Berlin ja Rimini Apparat)
* EU Culture 2007-2013 rahoituspäätös ”Mobile Lab for Theatre and Communication” –hankkeelle. (Hankkeen pääjärjestäjänä New Theatre Institute of Latvia ja osajärjestäjinä Baltic Circlen lisäksi SPIELART, Saksa; Krakow Theatre Reminiscences, Puola; 4 x4 Days in Motion, Tsekin tasavalta; Baltoscandal, Eesti; Divadelna Nitra, Slovakia; LIFT, Iso-Britannia; Sirenos, Liettua ja Exodos, Ljubljana. Slovenia)
* Baltic Circle littyy IETM-verkostoon, International Network for Contemporary performing Arts, +400 jäsenorganisaatiota
toukokuu
* Ensimmäinen yhteistapaaminen kansainvälistä teatteriyhteistyötä tekevien suomalaistahojen kanssa (yhteistyö Helsingin juhlaviikot)
elokuu
* Toinen yhteistapaaminen kansainvälistä teatteriyhteistyötä tekevien suomalaistahojen kanssa (yhteistyö Tampereen Teatterikesä)
marraskuu
* Neljäs kansainvälinen Baltic Circle -teatterifestivaali Helsingissä 16.-24.11. Mukana 8 ulkomaista ryhmää kymmenellä eri esityksellä, elokuvia Venäjältä, kansainvälinen teatteriseminaari New Theatre on the Baltic Shores, lukuteatteria, taiteilijakeskusteluja, venäläis-suomalainen talvisota-aiheinen dramaturgityöpaja, klubeja, liettualaisen nykydraaman antologian julkaisu kirjana ja DramAgora-verkkojulkaisu (yhteistyö Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskus, KokoTeatteri, Russian Seasons / Aleksanterinteatteri, Kulttuuritehdas Korjaamo, Kiasma-teatteri, Helsingin Yliopisto, Teatterikorkeakoulu)
joulukuu
* Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus vakinaistaa Baltic Circlen vuosittaisen rahoituksen

2008

tammikuu-helmikuu
* Vierailu Kirkenesissä, Barents Spektakl-festivaaleilla ja neuvotteluja yhteistyöstä Samovar-teaterin kanssa
maaliskuu
* Baltic Circle pääsee Opetusministeriön valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritapahtumien rahoituksen piiriin
toukokuu
* Viides kansainvälinen ”Baltic Circle” –teatterifestivaali Helsingissä 9.-16.5. Mukana 8 ulkomaista ryhmää 9 esityksellä (joista 1 ensi-ilta), ensimmäistä kertaa järjestettävä suomalaisen teatterin OFF CIRCLE –ohjelmisto (joista 1 ensi-ilta), nykykritiikkiä käsittelevä seminaari, kansainvälinen kritiikkityöpaja ”Mobile lab for Theatre and Communication”, suomalais-venäläinen dramaturgityöpaja, ohjelmallisia klubeja, näyttely sekä ”the Ultimate Guide to festival” –julkaisu. Lisäksi festivaalin tapahtumia seuraava verkkojulkaisu DramAgora