|

Kauppamatkustajan syntymä kertoo pojasta ja tytöstä, jotka kasvavat kiertolaisina kulkien markkinoilta toisille. Sillä tiellä mutapainijat, huijarit ja kaikki muut oman elämänsä toimitusjohtajat yrittävät kaikki selviytyä pelissä, jossa perimmäisenä panoksena on oman arvon tunne.
Näytelmä kuvaa koomisen karheasti sen mitä tapahtui ihmisen unelmille, yrittämiselle ja kaupankäynnille Kekkosen kuolemasta vuosituhannen vaihteeseen.
Kauppamatkustajan syntymä on räyhäkäs, riemukas ja fantastinen tilinpäätös tästä ajasta. Se on kirjoitettu pelkästään rahan takia.
KÄSIKIRJOITUS: Sami Parkkinen ja Heikki Kujanpää
OHJAUS: Heikki Kujanpää
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
KRIITIKOIDEN NÄKEMYKSIÄ:
"Syksyn parhaimpia juttuja, viihdyttävä, järkyttävä ja syvälle suomalaisten lähihistoriaan katsova!"
Gloria / Liisa Talvitie
"Ohjaaja Kujanpää rinnastelee tyylilajeja, ja mikäs on uskaltaessa, kun Q:ssa on tuollainen näyttelijäseurue. Parhaat ovat koolla. …esitys jättää iloisen hämillisen olon niin kuin onnistunut kaupanteko."
Satakunnan Kansa / Matti Linnavuori
"Riemukas piristysruiske harmaaseen syksyyn." Seura
"Kauppamatkustajan syntymä on yhtä aikaa hauska ja synkkä. ...mukaansatempaavaa elämän kirjon kuvitusta… Asko Sahlman tekee huikean suorituksen. Upea uskomaton suututtava hellyttävä hahmo."
Nykypäivä / Eero Karisto
"Asko Sahlman gör en oerhört intensiv, närmast grotesk tolkning..."
Hufvudstadsbladet / Elisabeth Nordgren
"Naurattaa kyynelten läpi. Melkein loistava kuvaus Suomesta."
Ilta-Sanomat / Liina Putkonen
"Moraalisesti ryhdikäs esitys... Itku on silti lähellä naurua …ennen muuta Holgerin ja Matin tarinoiden ja tulkintojen kautta."
Helsingin Sanomat / Suna Vuori
"Hauskimmillaan ja reteimmillään esitys on kuvatessaan takautumin markkinaviihdettä, jossa kaikki alistetaan myytäväksi ja ostettavaksi...
...Nousukauden hilpeät ja myötähäpeää nostattavat karmeudet tuodaan yleisön eteen vyölaukkuja ja mutapainia myöten.
...paljon mainioita, koskettaviakin hetkiä... "
www.skenet.fi /Martti Mäkelä

LAVALLA: Janne Hyytiäinen, Elena Leeve, Jaakko Saariluoma, Sami Lanki, Annu Valonen, Elina Knihtilä, Asko Sahlman ja Sirkka Kosonen
LAVASTUS: Tarja Väätänen | PUVUT: Riitta Röpelinen | VALOT: Sirje Ruohtula
ÄÄNET: Joonas Pirttilä | MUSIIKKI: Vesa Mäkinen | KUVAT: Pate Pesonius
ENSI-ILTA: 6.9.2007 Q:n isolla näyttämöllä
ESITYKSET klo 19.00 (punaiset=loppuunvarattuja)
SYYSKUU: 3|4|6|10|14|15|19|21|22|25|26|27|29.9
LOKAKUU: 4|5|6|13|17|18|19|26|30|31.10
MARRASKUU: 1|2|8|9|13|14|16|17|27|28|29|30.11.
JOULUKUU: 4|7|11|12.12.
Esitys päättyy n. klo. 21.40 ja siinä on yksi väliaika
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
LIPUT myynnissä Lippupalvelussa ja Q:n toimistolla.
- 22€ peruslippu
- 20€ ryhmälippu (20 hlöä)
- 18€ eläkeläiset
- 12€ opiskelijat, työttömät
Q-TEATTERI
Tunturikatu 16 (Etu-Töölö)
00100 Helsinki
puh. 09-4542 1333
(ti-pe klo 11-15)
LIPPUPALVELUN
puhelinpalvelu
p. 0600 10 800
avoinna joka päivä klo 8-20
(1,50 eur/min + pvm)
Jäljellä olevia lippuja voi tiedustella esitysiltoina klo 18.00 alkaen aulan iltalipunmyyntipisteestä.
t
a k a i s i n p ä ä s i v u l l e
palaute
/ feedback |