Pääsivulle

Q-TEATTERI   
Tunturikatu 16, Etu-Töölö, 00100 Helsinki

 

 


PUTOAVIA ENKELEITÄ

Esityspäivät ja lipputiedot alempana tällä sivulla >>

Kenelle viimeksi annoit päätösvallan tunteistasi? Milloin viimeksi puhuit ja käyttäydyit kuin toinen ihminen? Kuka ilmaisi ajatuksesi paremmin kuin sinä itse?

Voisihan se tapahtua tänäkin päivänä: porvaristyttö Aila ihastuu Lauriin, itseään vanhempaan perheelliseen Pispalasta. Rakkauden ensi tahdit kaatavat kaikki esteet. Lauri liikkuu niiden rajojen ylitse, joiden sisällä Aila on tottunut ahdistumaan. Suuressa rakkaudessa oivallukset tehdään sylikkäin, maailma näyttäytyy samoilta siiviltä. Mutta vähitellen shamaani vetää neitonsa melkein manan rajoille asti - mielenhäiriöiden helvettiin.

Putoavia enkeleitä on riipaiseva kertomus kahden aikansa kirkkaimman runoilijan, Aila Meriluodon ja Lauri Viidan rakkaudesta. Jokainen, joka kerran tapasi Viidan, kohtasi henkisen väkevyyden, jota ei niin vain voinut ohittaa. Kenen oli vastuu, kun kuulija luopui identiteetistään?

Putoavia enkeleitä on runon juhlaa, naurua, kyyneliä, iloa ja pimeää lumoa. Vaikuttamisen riemua ja vaaraa tulla vaikutetuksi.

Ohjaaja Heikki Kujanpää on palannut evakkomatkalta maakunnasta. "Ei mar, poijaat, nyt ruvetaan puhumaan asiaa."

Putoavia enkeleitä - kuva 186 Tommi Korpela ja Elina Knihtilä

Esityspäivät ja lipputiedot alempana tällä sivulla >>

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

PUTOAVIA ENKELEITÄ – KAUDEN TEATTERITAPAUS... Helsinkiläisen Q-teatterin näytelmä Aila Meriluodon ja Lauri Viidan taiteilija-avioliitosta on kauden teatteritapaus - Putoavia enkeleitä -näytelmä on sisäistänyt luomisen valon ja ihmisensä särkevät voimat tavalla, joka saa katsomonsa hiljaiseksi.” (Kirsikka Moring, Helsingin Sanomat)

Heikki Kujanpään, Sami Parkkisen ja Heikki Huttu-Hiltusen näytelmän lähtökohtana on ollut Aila Meriluodon kirja Lauri Viita – legenda jo eläessään. Heikki Kujanpään, Sami Parkkisen ja Heikki Huttu-Hiltusen käsikirjoitus kasvaa kuitenkin ulos kirjasta itsenäiseksi, yleisinhimilliseksi ja koskettavaksi draamaksi. Näytelmän keskeisinä elementteinä pysyvät silti Viidan ja Meriluodon upeat runot, jotka rytmittävät esitystä vuoroveden tavoin.” (Maarit Saarelainen, Aamulehti)

”Putoavia enkeleitä on kuin triptyykki eräästä rakkaudesta: ensimmäinen osa kuvaa riemullista ihastumista, toinen osa arjen naarmuttamaa yhteiseloa ja kolmas katastrofia. … Näytelmässä ei nimittäin etsitä syntipukkeja eikä luoda marttyyreita vaan kuvataan ihmistä risoineen ja rosoineen suurella lämmöllä ja ymmärtäen.” (Irmeli Haapanen, Turun Sanomat)

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

OHJAUS ja LAVASTUS: Heikki Kujanpää
KÄSIKIRJOITUS: Heikki Kujanpää, Sami Parkkinen ja Heikki Huttu-Hiltunen
PUKUSUUNNITTELU: Riitta Röpelinen
VALOSUUNNITTELU: Emma Paaer
ÄÄNISUUNNITTELU: Antti Viirkorpi
NAAMIOINTISUUNNITTELU: Riikka Virtanen

ROOLEISSA: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Hannu Kivioja, Pirjo Lonka, Tuomas Uusitalo ja Elena Leeve
MUUSIKKO: Tuomo Huhdanpää

GRAAFIKKO: Tanja Ahola
TIEDOTUS JA MARKKINOINTI: Päivi Mikkola
TUOTTAJA: Jukka Kärkkäinen
.

  ESITYSPÄIVÄT JA LIPUT    

KANTAESITYS: 1.3.2005 klo 19 Q:n isolla näyttämöllä (lm)

MUUT ESITYKSET:
MAALISKUU:  3 (lm) | 5 (lm) | 9 (lm) | 10 (lm) | 12 (lm) | 15 (lm) |
16 (lm) | 19 (lm) | 22 (lm) | 23 (lm) | 30 (lm) | 31.3. (lm)
HUHTIKUU:  2* (lm) | 2 (lm)| 4 (lm) | 6 (lm) | 7 (lm) | 8 (lm) | 9* (lm) | 12 (lm) | 13 (lm) | 15 (lm) | 16 (lm) | 18 (lm) | 19 (lm) | 20 (lm) | 23*(lm) | 24* (lm) | 25 (lm) |
26 (lm) | 28 (lm) | 29.4. (lm)
TOUKOKUU: 3 (lm) | 4 (lm) | 5 (lm) | 6 (lm) | 7 (lm) | 10 (lm) | 12 (lm) | 13 (lm)| 14 (lm) | 17 (lm) | 18 (lm) | 19.5. (lm) Viimeinen esitys

Esitykset klo 19 paitsi - * klo 14
Esitys kestää n. 2h 45min. Katsomossa ei ole selkänojallisia tuoleja. Esityksessä poltetaan savukkeita sekä käytetään tehostesavua.

Kysy peruutuspaikkoja
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

LIPUT:
- 20 (norm.)
- 16 (eläkeläiset)
- 12 (opiskelijat, työttömät)

- Q-teatteri
, p. (09) 4542 1333 (ti-pe klo 11-17)
- Lippupalvelu, p. 0600-10 800 ( 1,30 €/min + pvm)


t a k a i s i n   p ä ä s i v u l l e

p a l a u t e

   

Tyhjentävä katsaus ihmisenä olemisen onnettomuuteen Kari Hevossaari, Antti Launonen, Mia Renwall, Marja Salo Jaakko Saariluoma Mari Perankoski Taisto Oksanen Pirjo Lonka Elina Knihtiä Janne Hyytiäinen