|
|
Q-TEATTERI Tunturikatu 16, Etu-Töölö, 00100 Helsinki |
|
|
V E T O A P U A J A L Ä H E L T Ä P I T I - T I L A N T E I T A - Blueskomedia Työnsä, perheensä ja hermonsa menettänyt päähenkilö liittyy psykiatrinsa suosituksesta kuoroon, jonka jäsenkunta koostuu päähenkilön tavoin kaapin ja seinän väliin pudonneista persoonista. Päähenkilön myötä katsoja tutustuu näiden ihmisten outoihin kohtaloihin ja elämänvalintoihin ja löytää itsensä maailmasta, jonka olemassaolon on tähän asti voinut vain aavistaa. Esityksen kollektiiviseksi päähenkilöksi muodostuu Kenoosis-niminen kuoro, jonka ohjelmisto koostuu vanhasta delta-bluesista ja amerikan mustien hengellisestä musiikista. Esitys
on tekijänsä ensimmäinen yritys lähestyä
näyttämön keinoin aikakaudellemme ominaista henkisen tyhjentymisen
kokemusta. Kirkkopellon esitys kysyy josko tuon tyhjenemisen (kreikaksi
kenôsis) seurauksena jotakin voisi tulla myös esiin
jotakin heikosti tunnettua ja vaikeasti koettavaa, mutta silti aina voimassa
ollutta. Voisiko tuo jokin teatterin tapauksessa olla näyttämö
itse? Poimintoja
kritiikeistä alempana tällä sivulla... SUOMEN
KANTAESITYS KÄSIKIRJOITUS
JA OHJAUS:
Esa Kirkkopelto ROOLEISSA: Jari Hietanen, Antti Jaakola, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Tarja Nyberg, Taisto Oksanen, Leo Raivio, Anna-Maija Valonen-Nylund "Mesitsiä!" Poimintoja kritiikeistä alempana tällä sivulla... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ESA KIRKKOPELTO Esa Kirkkopelto
on vaikuttanut aktiivisesti Helsingin teatteritaiteessa
käsikirjoituksillaan ja ohjauksillaan 80-luvulta lähtien. Yksi
hänen viimeisimpiä teatteritöitään oli näyttämöteoksen
KOSTAMUSSINFONIA suunnittelu ja ohjaus
Helsingin Ylioppilasteatterin 70-vuotisjuhlaesitykseen vuonna 1996. Suuren
yleisön muistamat näyttämöteokset YRJÖ
KALLISEN VALAISTUMINEN Suomussalmi-ryhmän kanssa vuonna
1995 ja MAHNOVITSINA Helsingin YT:llä
1992 olivat myös Kirkkopellon käsialaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . IRTOAJATUKSIA ESITYKSEN TAUSTASTA, touko-kesäkuu, 2003 Aihe ja musiikki tulivat esiin suurinpiirtein yhtaikaa, 90-luvun lopulla, kun aloittelin tragedianfilosofiaa käsittelevää väitöskirjatyötäni. Ajatus äärimmäisen yksinkertaisesta tarinasta, komediasta, jossa päähenkilö esittelee yleisölle ystäviään. Yhteisön, oman maailman löytäminen ja perustaminen, kuoron kokoaminen. Lopputuloksessa päähenkilö todellakin katoaa 1. puoliajan loppuun mennessä ja palaa kuoroon, joka samalla muuttuu eräänlaiseksi kollektiiviksi (2. Puoliaika) jossa jokainen on yhtaikaa yhdessä ja yksin. Samaan aikaan osuu myös tärkeä kuuntelukokemus: Joshua Whiten kuorosovitukset mustien vankien lauluista ja sitä seurannut havainto bluesin näyttämöllisyydestä: hidasta, hiljaista kärsimystä ja odottamista, tälle ajalla ominaista kokemusta, modernia traagista kansanmusiikkia, joka kirjaimellisesti nousee tyhjästä, pitkästymisen, irrallisuuden ja juurettomuuden kokemuksesta! Bluesin perinteinen moraalinen rajankäynti gospelin kanssa: hyvän ja pahan välinen kamppailu, omantunnontuskat, paholaisen pelko, alkoholi, ym. - vertautuneina. mielenterveysongelmat, jotka nykyinen aika pyrkii ymmärtämään psykologisen yksilöllisesti ja biologisen tieteellisesti, mutta jotka voidaan ymmärtää myös hengellisesti, eksistentiaalisesti. Bluesmuusikkojen ja maallikkosaarnaajien melankolisuus, ailahtelevuus - taiteilijuus. Uskonnollisuus joka seuraa mielenterveysongelmista kärsiviä, niin ongelmien aiheuttajana kuin niiden lievittäjänä, lohtuna. Historiallinen yhteys: pietistiset herätysliikkeet, hurmahenkisyys ja tämän "perinnön" jatkuminen suomalaisessa teatterissa. Hengellisen "raittiuden" tarve - niin henkilökohtaisessa kuin taiteellisessa mielessä. Ajatus siitä, että mielenterveysongelmaiset saavat tuta olemisentapamme rajoista ja perusehdoista, ja täten eräällä tavalla tiedottavat ja varoittavat niistä. Taide kykenee esittämään tämän järkkyneisyyden yleisinhimillisenä kärsimyksenä. Havainto: kuinka Robert Crumb eräässä dokumenttiohjelmassa "paransi" muinoin kuolleen hullun naisen piirtämällä hänestä muotokuvan vanhan valokuvan perusteella! Ei riitä pelkästään että parannamme eläviä, vaan myös kuolleet on parannettava! Taide esittää paranemisen, parantamista. Tämä on varma merkki siitä, että eräänä päivänä kykenemme parantamaan myös "oikeasti". Edellytyksenä on että ymmärrämme paremmin mielen ja maailman yhteenkietoutumisen. Tätä voi lähestyä tieteen ja teorian keinoin, mutta yhtä hyvin myös taiteen keinoin. Tässä tapauksessa meitä kiinnostaa se mikä on (teatteri)näyttämö, miten se on mahdollinen? Siksi tyhjä tila, joka kuitenkin koko ajan "on" mystisesti jotakin - yhteisen kokemuksen, tunteen, valon, ajatuksen, esittämisen monimutkainen ja alituiseen muuntuva dimensio! Yhtä lailla suurimman kärsimyksen kuin riemun dimensio. Miksei myös armon dimensio. Yhtaikaa jumalaton ja jumalainen: uskonnollisen kokemuksen purkaminen, joka tapahtuu tässä ja nyt. Kenôsis, "Jumalan tyhjeneminen", joka määrittää länsimaisen kokemuksen historiallista kehitystä (Uskonpuhdistus, Vallankumous, kommunismi...). Yhtaikaa tyhjä ja täysi, kaikki ja ei-mitään. Kuinka ihmiskokemus määrittyy tässä dialektiikassa. "Elävien kirja": ohjeita vielä syntymättömän korvaan lausuttuna. Paljon tiedät, ymmärrät, enemmän kuin haluat tai kestät itsellesi myöntää. Mutta maailman olemassaolon arvoitus, mysteeri, on vain tästä lähin kyettävä kohtaamaan yhdessä, jolloin sen myös parhaiten kestää - eikä kuten nyt: kukin yksinään - ja yhdessä vedettävä tästä kohtaamisesta koituvat järisyttävät johtopäätökset. Mistä me tiedämme, mitä meistä kukin on tullut tänne toimittamaan? Mistä me tiedämme toisen merkityksen, jos ihminen itsessään on merkitys, avoin? Näyttämöllä reflektoimme, kunnioitamme toista ihmistä tässä täydessä arvoituksellisuudessaan, yhteisesti meille annettua näkymätöntä muotoamme, ja sen perustavaa aktiivisuutta, esittämisen ihmettä, kaikessa loistossaan. Tämä on yhdessäolemisen perusta, dimension jako, joka on koettava, uudistettava, puhdistettava ja muistutettava mieliin yhä uudelleen.
LUE LISÄÄ:
Esa Kirkkopellon artikkeli .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . POIMINTOJA
KRITIIKEISTÄ: Vetoapua
ja läheltäpiti-tilanteita on vakavista perusaineksistaan huolimatta
erittäin hauska ja viihdyttävä uusi teos paluun kotimaisille
markkinoille tekevältä Kirkkopellolta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . TIEDUSTELUT: |