Minä, Askartelija

ohjaus: Leea Klemola
käsikirjoitus: Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä
rooleissa: Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Miko Kivinen, Pirjo Lonka, Jonnakaisa Risto ja Eero Ritala
lavastus: Annukka Pykäläinen
valosuunnittelija: Max Wikström
pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
äänisuunnittelu: Eero Nieminen

Aloittelen tässä nyt pikkuhiljaa tällälailla varovaisesti esityksen “Minä, Askartelija” markkinointia.

Kävi nimittäin niin, että koronavirus tuli, ja tullessaan vei roskakoriin näytelmän jota tässä on marraskuusta asti kirjotettu ja jonka ensi-ilta on Q-teatterissa syyskuun lopussa. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin niin piti olla näytelmä luomakunnan kruunuista jotka home ajaa pois näyttämöltä, mutta kolme viikkoa kun oli koronakriisiä jatkunu se mitä meillä oli alko näyttää joltain aivan siis kauheelta elitistiseltä ja tilannetajuttomalta meillä oli nukketeatteria oli pianonsoittoo ja roolihenkilöitä oli näyttelijöitä ja joku teatterinjohtajaki siellä pyöri hyi olkoon. Ja jotenki se homekkin…en tiiä… niinku huono metafora tästä koronaviruksesta.

Mutta nyt on vihelletty peli poikki. On alotettu alusta. Eihän se tietenkään olis onnistunu ilman jotain aivan kauheeta häpeään joutumisen uhkaa. Peiliin oli katottava, koska oli sovittu palaveri lavastajan kans, jossa olis pitänyt sitoutua siihen maailmaan missä näytelmä tapahtuu. Tässä tapauksessa teatteriin. Tämän näytelmän piti siis tapahtua teatterissa. Tässä esityksessä ois ollu siis ihan roolihenkilöitä jotka olis ollu ammatiltaan näyttelijöitä ja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita ja siitä tuli tämän koronan myötä just se inhottava elitistinen tunnelma. Mutta siis, kuten sanottu, nyt on alotettu alusta. Tai siis näytelmäkirjailijat on alottanu.

Minä joka tätä blogia olen ruennu pitämään olen esityksen ohjaaja, Leea Klemola. Näytelmäkirjailija on osittain sama henkilö ku minä. Se on eräänlainen minun sisälle pesiytyny loinen, josta en kuitenkaan voi hankkiutua eroon sillä se elättää minua. Tilan säästämiseks minä kutsun sitä nimellä Näykir.

Näykir ei oo yksin vastuussa tästä näytelmästä. Se vaati avukseen tutun dramaturgikaverinsa Rosa-Maria “Pyhimys” Perän. Pyhimys ja Näykir jakaa kirjotustyöt ja rahat kaiken tasan. Minulle jää vastuu ja markkinointi. Mikä selittää tämän markkinointiblogin. Ihan vielä ei nimittäin oo selvyyttää että mitä tästä esityksestä on tulossa.

Esitys jota ei koskaan nähdä

Alunperinhän tästä piti tulla semmonen näytelmä joka alkaa Air Force One lentokoneesta joka on tekemässä pakkolaskua. Savua ja huutoa ja ujellusta ja kiihkeää neuvottelua kuuluu ohjaamossa joku juoksee eestaas käytävää ohjaamon ovi heiluu sitten kova rysähdys savua ja semmosta kirskuntaa ku kuuluu ku metalli vääntyy. Savun keskeltä tulee kaksi hahmoa, herraJumala ja hänen vaimonsa. He ovat juuri laskeutuneet taivaista maan päälle, mutta laskeutuminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Jumalan vaimo on täysin kyrpiintyny. Sitä on kakstuhatta vuotta nyt vituttanu. Se on niin saanu saatana tarpeekseen se on yksin tehnyt aivan kaiken hoitanu koko luomakunnan eikä kukaan edes tiedä että se on olemassa! HerraJumalasta ei oo ollu mihinkään se on sen samat 2000 vuotta lennelly lamaantuneena pitkin taivaita ei oo koskaan toipunu poikansa kuolemasta mikä toki on ihan ymmärrettävää ku itehän se sen tappo. Rouva Jumala aikoo nyt kertakaikkiaan päivittää Raamatun pitää löytää uusi Jeesus tehdä uudet kymmenet käsky kaikki vaihdettavat vaihdettava. On menossa puusepän vertaaseen mutta meneekin vahingossa Q-teatteriin jossa harjotellaan Shafferin Amadeus-näytelmää Kaija Aarikka tekee puupalloista lavastusta ja siitä se sitten lähtee.

Tämähän kaatu siihen ku huomattiin että jos se rouva Jumala ilmestyy sinne Q-Teatteriin niin ennenpitkää joudutaan vastaamaan kysymykseen että uskooko Kaija Aarikka että tuo toppatakkinen nainen on Jumala. Ja tätä kautta tavallaan jouduttais käsittelemään kysymystä uskosta ylipäätänsä ja hyi saatana. Tätä ei siis – tätä ei ei siis kertakaikkiaan ei haluttu tätä. Niin sitten heitettiin ne Jumalat helvettiin mutta jätettiin teatteri. Kaija Aarikka lähti kans.

Koronavirus kriitikkona

Näin jälestäpäin ajatellen voihan se tietysti olla että koronavirus ei vaan luonut uutta katsetta näytelmään josta olis ollut tulossa jotain aivan fantastista. Voihan se olla että näytelmäkirjailijoitten tuotos oli alunperinki juuresta laho ja koronavirus vaan ystävällisesti osotti sen. Tätä minä en nyt saa Luojan kiitos koskaan tietää. 

Sillä! Kuten sanottu! Alusta on alotettu! Porukalla päätettiin että otetaan se asia siitä vanhasta näytelmästä joka on kaikkein kestävin jota korona ja kuolema ei uhkaa. Jotain mihin voi varmasti luottaa kävi maailmassa miten hyvänsä. Päädyttiin askarteluun. Minä, Askartelija, on nyt näytelmän nimi.

Näytelmänlöytöretki

Tämä etenee nyt askel askeleelta sillä lailla tämä homma, että näytelmäkirjailijat haastattelee näyttelijöitä ja yhdessä heidän kanssaan askartelevat roolihenkilöitä joitten välille ne sitte keksii suhteita ja kuvioita ja toivottavasti lopulta jonku tapahtumapaikan ja juonisommitelman ja minä sitten tiedotan täällä blogissa että mitä ne on löytäny. Ihanaa olis jos heille jossain vaiheessa näytelmän aihekki selviäis eli siis se mistä tässä näytelmässä on kysymys ja minä voisin jonkulaisen markkinointilauseen sen pohjalta toimistolle sommitella, lopettaa tämän blogin pitämisen ja markkinoinnin ammattilaiset pääsis töihin. Toivottavasti ennen ensi-iltaa. Joka on siis syyskuun lopussa. Mutta ei sitä nyt kannata vielä hirveesti markkinoida.

Voi tehkää tämä näytelmä joku!
Minä olisin niin halunnu nähä tämän näytelmän!

Yleiseen jakoon

Siitä alkuperäsestä näytelmästä jota nyt ei siis tullukkaan jäi kaikenlaista hyvää tavaraa yli. Pyhimys ja Näykir halus laittaa ne yleiseen jakoon tässä tulee listaa.

• Siiamilaiset kaksoset, Amadeus Mozart ja hänen siskonsa Maria Mozart. Heillä on kolme kättä joista keskimmäinen on yhteinen. Tämä keskimmäinen käsi on se nero, siinä kuuluu Jumalan ääni.
• Salieri joka kadehtii kolmikätistä Mozarttia sillä hänellä on vain 2 kättä.
• Berliiniläinen hyvännäkönen valosuunnittelija joka on oikeesti Joensuusta.
• Catwalk jota pitkin kulkee Jumala huippumuoti-asuissa koska sitä yritetään nykyaikastaa.
• Jumalan ja Salierin kaksintaistelu miekoilla. Kumpulaisen koreografia.
• Lentokone joka tippuu flyygelin päälle.
• Lentokone joka muuttuu synnytyskanavaks. Ja lentokoneen oviaukko joka muuttuu arvatkaa mikskä?
• Teatteri joka on homeessa.

Kuvassa pätkä hylkeen selkärankaa. Selkäranka joka meiltä nyt siis tällä hetkellä vielä puuttuu.