1990-luvulla lapsuutensa elänyt kaveriporukka kokoontuu vanhan peruskoulunsa homehtuvaan juhlasaliin. Kukaan ei ole muuttunut ja silti mikään ei ole niin kuin ennen. Vaikka kaikki on hyvin, jokin hankaa. Illan aikana muistoja ja haavoja sörkitään likaisilla tikuilla.
Miksi meistä tuli sellaisia kuin tuli?
Voiko kaikesta syyttää vanhempiaan?
Tai ysäriä, mediaa, Iiro Viinasta?
Lapsuus 90-luvun Suomessa oli yhtä aikaa satua ja dystopiaa. Samassa kuvassa ala-asteen hiihtokilpailut ja loputon tulevaisuususko, devalvaatio, konkurssiaalto ja puoli miljoonaa työtöntä. Ensisuudelma, Kurt Cobainin seksikkäästi levinneet aivot, jäätelökakun tahmaamat Nintendo-ohjaimet ja kerhotäti, joka koskettaa oudosti sieltä. Vaimonhakkausvitsit telkkarissa, tihkusateessa poltettu tupakka ja ihanasti levinnyt glittermeikki. Esko Ahon lempeät silmät, Nick Carterin ihana polkka, Gillian Andersonin huokaus, galtsukuvat ja päärynäsiiderin taika. Älyämpäri ja käsi ensimmäistä kertaa toisen paidan alla.
Elämä oli helvettiä ja kaipaamme sitä enemmän kuin mitään.
Käsikirjoitus Anna Brotkin ja Juho Mantere
Ohjaus Juho Mantere
Rooleissa Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja
Anna-Sofia Tuominen
Lavastus ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Pukusuunnittelu Riina Leea Nieminen
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen
Sävellys ja live-muusikko Henri Lyysaari
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
Kantaesitys 15.2.2024
HELMIKUU: 12 (enn.) | 14 (enn.) | 15 (ensi-ilta LM ) | 17 | 21 | 22 | 23 | 24* | 28 | 29.2.
MAALISKUU: 1 | 2 | 5 | 6 | 8 | 9* | 13 | 14 | 15 | 16* | 20 | 21 | 22 | 23*.3.
HUHTIKUU: 3 | 4 | 5 | 6* | 10 | 11 | 12 | 13* | 16 | 17 | 18 | 19 | 24 | 25 | 26 | 27*.4.
TOUKOKUU: 2 | 3 | 4 | 6 | 7 | 8 | 14 | 15 | 16 | 17.5.
Esitykset klo 19:00 paitsi *-merkityt klo 14:00
Esityksen kesto avoin, esityksessä on väliaika
Numeroitu katsomo, katsomokartta >>
42,5€ peruslippu / Early Bird lippu 37,50€ (15.1.2024 mennessä ostetut)
36,5€ ryhmäliput (min. 20 hlö)
32,5€ (eläkeläinen)
20,5€ (opiskelija, nuorisolippu < 25v., työtön, siviilipalvelushenkilö, varussotilas)
18,5€ opiskelijaryhmä (min. 20 hlö, opettajalle vapaalippu ryhmän kanssa)
40€ peruslippu /Early Bird lippu 35€ (mennessä ostetut)
35€ ryhmäliput (min. 20 hlö)
30€ (eläkeläinen)
18€ (opiskelija, nuorisolippu < 25v., työtön, siviilipalvelushenkilö, varussotilas)
16€ opiskelijaryhmä (min. 20 hlö, opettajalle vapaalippu ryhmän kanssa)
Varatut liput voi lunastaa Q-teatterin lipputoimiston lisäksi
kaikista Tiketin myyntipisteistä >>
ja R-Kioskeista
Q-teatterin lipputoimisto
on avoinna
ti-pe klo 11-15
p. 044-248 7835
Huom! Uusi puhelinnumero
Lipputoimiston sisäänkäyti on
Tunturikatu 16 C-rapun vieressä
Tiketti palvelee kaikissa lippuasioissa
p. 0600-1-1616 ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
www.tiketti.fi
emme valitettavasti
ota lippuvarauksia
sähköpostilla
. . . . . . . . . . . . .
Käytämme evästeitä
varmistaaksemme sivustomme toimivuuden. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteessa
esitetyt käytännöt.